Kuka sinä olet? Tunnetko itse itsesi läpikotaisin? Mistä voit tuntea toisen?
Se on vaikeaa olla täysin riisuttu, haavoittuva, kuin ei olisi mitään menetettävää. Varsinkin toisen ihmisen edessä. Herra Täydellinen sai puhkastua multa mun kovan suojan, jonka läpi ei ollut koskaan kukaan päässyt. Suoja, joka esti mua haavoittumasta. Siinä mä olin. Sen vieressä, täysin avoin kaikelle, mitä se vaan voisi keksiä. Mua pelotti. Vaikka samaa aikaa jännitti.
Ei, jokapäiväinen elämä Herra Täydellisen kanssa ei ollut yhtä helvettiä. Ihmettelet ehkä, miksi jäin suhteeseen, vaikka hälytyskellot soivat päässäni jo aikaisemmin? Koska hän osasi pitää minut siinä. Hän tiesi juuri oikeat ajat, jolloin antaa palan taivasta, ja antaa itsestään kaiken, kun tilanne sitä vaati. Ja milloin hän antoi esimakua helvetistä, jos hänen narujen vetäminen ei mennytkään niin suunnitellusti.
Elämä tossuna, kyllä, se on helppoa. Elämä taas sätkynukkena, jonkin sortin huvina, on vaikeaa ja kamalaa. Olen kysynyt iteltä useasti, että miksi helvetissä mä vaan en ole lähtenyt tosta suhteesta menemään, miksi? Kristiina, oi miksi?
Helppohan se on sanoa, kuin tehdä. Lähde nyt sitten ovet paukkuen takaisin kotiisi kun itkuinen mies juoksee perässäsi, anelee polvillaan anteeksi, lupaa muuttua.
Kuka kestää itkuista miestä? Mun sydän särkyy välittömästi itkevästä miehestä. Polvilleen anelu hänen omasta tahdostaan oli mulle ikäänkuin osoitus siitä, että hän on todellakin tosissaan. Niin mä luulin. Useita kymmeniä kertoja.
En koskaan antanut itselleni anteeksi sitä hetkeä, kun olimme rajusti riidelleet, ja sen seurauksena, hän oli juuri koittanut tukehduttaa mua tyynyllä, ja hetki sen jälkeen, se juoksi taas mun perässä itkua vääntäen. Mulla oli pieni osa itsesuojeluvaistoa ja itsearvoa vielä tossa vaiheessa jäljellä, että mä vaan läimäytin poskelle, ja jätin sen itkemään kadulle. Mä en koskaan ole ollut niin kylmä. Mua pelotti mitä juuri oli tapahtunut, ja mitä voisi vielä tapahtua. Mua pelotti sekin, mihin suuntaan mä olin muuttunut, mihin paskaan mä olin ajautunut.
Missä kohtaa pala taivaasta oli muuttunut tälläiseksi elämäksi?Mitä minä tein väärin?
Kisses and hugs, Kristiina
Tiedän ton tunteen ku toinen alistaa sut nii nurkkaan. Varsinki toi itku. Itseki monesti mietin olinko säälistä vai rakkaudesta toisen kanssa. Että aina joku osa halusi jatkaa, vaikkei halunnutkaan.
VastaaPoistaTarvitsin monta todistetta, monien ystävien sanoja ja ennen kaikkea rohkeutta lähtä sellasesta suhteesta.
Muistan niin elävästi viimeisen kerran kun mies itki mulle, osittain se sattui. Mutta en kyennyt olla ajattelematta kuinka minua oli satutettu, mitä minä olin joutunut kestämään.
Oliko minun perääni juostu jos olin itkenyt, EI TODELLAKAAN!
Minun vikani oli jopa se jos toinen oli tehnyt jotain väärin, ja se oli jo aika naurettavaa!!
Mun kohal taas kävi niin onnellisesti että löysin ihmisen elämääni juuri pahimmalla hetkellä ja niin pääsin irtautumaan entisestä.
Toki vaikka se itki, niin sanoin vaan pääni sisällä, että hän ei tule ikinä muuttumaan.
Ja olin jo luopunut aikapäivii sitten rakkaudestamme, ja se oli mun onni.