Iso paha susi

Alkuhuuman ovat kaikki kokeneet ensirakkauden, kaikkien rakkauksien kanssa. Se on ihanaa, eikö? Suudellaan moottoripyörän selässä, perhosia ja kukkia maha täynnä, vaihdellaan intohimoisia katseita, mitä lämpimimpiä halauksia. Ilta lenkit jolloin keskustellaan asioista mitä muut eivät tiedä, pitkät puhelut iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

Missä vaiheessa lammas riisuu pukunsa, ja näyttääkin olevansa todellisuudessa susi? Ei, sitä pukua ei riisuta. Tarinoiden välityksellä lammas on kaiken hyvyyden kuvastama, kun taas Iso paha susi on pahuuden kuvastama. Herra täydellinen siis ei koskaan alussa riisunut pukuaan, vaan se rupesi riisumaan mun.

Pikku hiljaa, varoittamatta, se nyppi päältäni villa tuppoja. Palasia luonteestani, arvoistani, ajatuksistani, elämäntyylistäni, kaikesta. Kaikki tämä ei tapahtunut päivässä. Paha tuli uskomattoman huomaamattomasti..

Jopa mun katsoessa peiliin, en keksinyt pienille ihmeellisille muutoksille muuta selitystä kuin mitä itse Herra täydellinen oli verukkeekseen keksinyt. Lämpimät puheet vaihtuivat karkeasti asteittain:

"Soitan sulle koko ajan vain koska rakastan sua, ja haluan tietää missä mun kulta menee."
"Ymmärrän ettet tahdo tehdä niin. Mutta tee se, jos rakastat minua."
"En hyväksy tuota, jos rakastat, ja tahdot olla kanssani, teet niinkuin mä sanon. Shh, eikä muttia tai tossa on ovi."

Se kaikki energia ja aika mitä Herra täydellinen käytti mm. mun etsimiseen, jatkuvaan yhteyden pitoon, näkemiseen, oli alussa ihanaa, koska kuka nyt ei haluaisi uuden rakkauden kanssa olla koko ajan? Mutta hälytyskelloni soi vähän jo silloin, kun rupesin saamaan huutoa kun en vastannut puhelimeeni, ollessani töissä, opiskelemassa, nukkumassa..

Itkin useasti koska en ymmärtänyt mistä on kyse. En voinut ymmärtää miten olin voinut saada suuttumaan Herra täydellisen, joka aina vain hymyili ja keskittyi minun hyvinvointiini, tarpeiden täyttämiseen. Maailman kaunein hymy, vaihtui vakavaan katseeseen ajan mittaan.

Muutoksen tuulet alkoivat muokkaamalla ensin persoonaani, viemällä itsetuntoa vähän sieltä sun täältä, ja tuolta vähän itsekuria, ja vähän otetaan myös tuolta kauniista terveestä itserakkaudestakin kaikki tänne vaan, ettei Kristiina tuntisi itseään hyväksi muualla kuin minun luonani. Joskus reilu vuoden päästä katselin peiliin ja katsoin syvälle myös. Peilistä ei heijastunut se Kristiina, joka nautti elämästä, eli unelmaa, rakasti itseään ja muita.

Se oli Suden ihan itse parturoima Lammas, jolla ei ollut enään kauniita villojaan jota esitellä, ja eikä ollut sitä hymyä joka oli kuin asuste. Hyvästi kaunis elämä, saan vain kuvitella, onko se ruoho tosissaan vihreämpää tuon vahvan aidan toisella puolen.


"Let it be, let it be." - Kristiina