Olo on kuin teeveellä, jota kaukosäädin ohjailee. Ihankuin sulla ei olisi muita vaihtoehtoja, kuin vastaanottaa vain niitä signaaleja, joita sinuun lähetetään. Mun mielestä, sä tuot ulos itseäsi, meikkaamalla ja laittautumalla miten haluat. Pukemalla itsesi vaatteisiin jotka sinua miellyttävät. Mutta entä sitten, kun elämässäsi on henkilö, joka tahtoo muuttaa tämän kaiken? Lähestulkoon vielä aivan erilaiseksi mistä itse pidät, ja mitä itse tykkäät päällesi laittaa.
Mä tykkäsin kovasti meikkailla, joskus liikaakin, kun näytti siltä että olisi klubille menossa joka päivä. Tykkäsin näyttää hyvältä, ja tuntea itseni hyvännäköiseksi. Ja niin tykkäsi moni muukin, joka taisi johtaa sitten siihen, että viedään kaikki kaunis ja miehen silmää miellyttävä korostus pois. Enhän mä kaikkeen suostunutkaan. Huomasin homman menevän niin, että Herra Täydellinen tahtoi minun olevan juuri sen näköinen nainen, josta hän itse piti. Eli meikitön, naturelli kaikin tavoin, luonnon"kaunis" jota minä taas en ole. Sekä vaatteiden piti olla sportti-tyylisiä, hyvin massa pukeutumista, housua, t-paitaa, hupparia ja ennenkaikkea "normaalit kengät" eli jotain perus tossua ja lenkkaria... Nämä eivät siis olleet mitään mistä pitäisin itsessäni. Yök, sanoin kun hän tyyliä mulle lateli, siitä miten "oikeat" naiset pukeutuvat.
Hänestä olin huorahtava, koska minulla oli paljon silmämeikkiä. Huorahtavaa oli myös paidat jossa rinnat pääsivät liian "näytille" eli liian kireähköt tai vartaloa myötäilevät vaatteet. Tai puhumattakaan siitä, jos peppuni näytti hyvältä housuissa, legginseissä, tai mekossa... Kaikki vaatteeni olivat hänen mukaan "läpinäkyviä" joista paistoi minun naisellisuuteni läpi. Ehkei nyt ihan kuitenkaan. Kaikki tämä, olisi hänen mielestä pitänyt laittaa jonkun ylisuurien, tai ei niin korostavien vaatteiden alle.
Kengät olivat Herra Täydelliselle myös tärkeät. Tykkäsin pitää korkeita kenkiä, sekä kenkiä joissa on aina se sellainen pienen pieni korko, josta kuuluu se naisellinen "kipkop" ääni, kun kävelet kadulla. Talvisin sitten pitkiä nahkasaappaita, jotka olivat ihanat. Mutta ei... Nämä olivat kaikki kenkiä, joita vain maksulliset naiset käyttävät. Totesin siinä vaiheessa, että kyllä me naiset sitten hyvin tienataan, ja kyllä tää ala on ilmeisesti yleistynyt kun moni naisenalku ja nainen käyttää korkokenkiä.
Joskus Herra Täydellisen mielipiteet ja ajatusmaailma huvitti mua. Joskus se oli kuin live komediaa kun kuunteli sen juttuja, niinkuin tuo kenkä juttu. Oon onnistunu ärsyttämään sitä sillä, etten ota sitä tosissani ja nauran sen ajatuksille. Siis ihan tosi, ei korkokenkä tee naisesta huoraa, tai edes huorahtavaa. Kyllä siihen paljon muutakin tarvitaan. Eli on kai mulla vielä jokunen terve järki tallella, hah. Onneksi.
"Ei, en mä tykkää massavaatteista, tai jostain tylsistä t-paidoista ja farkuista, ei ne oo mun juttu, ehkä etsit sitten uuden ämmän itselles jolla on jo toi tyyli." Mä sanoin, kun se mulle lateli hänen mielestään asiaa, jotka tietysti olisi pitänyt ottaa ilman muttia vastaan, ja toteuttaa ne. Aamut vaihtuivat pusuista ja haleista nalkuttamiseen, vittuiluun, haukkumiseen, riitelyyn. Hän heräsi aina katsomaan mitä laitan päälleni kun lähdin töihin, tai kouluun. Hän tuli viereeni vouhottamaan siitä, kuinka lyhyt paita minulla oli, ja tarkistamaan meikkieni määrän. Ja huuto ja haukkuminen alkoi aina, kun jos minulla sitä meikkiä oli, tai liian vosuhtavat vaatteet. Ajan kanssa annoin olla ja annoin periksi. En enään jaksanut tällätä siinä uhassa että aamu kuluisi riitelyyn. Lähes meikittömänä, "ryysyisiin" vaatteisiin pukeutuneena lähdin kaupungille. Hymyile nyt siinä sitten, kun "joku muu" on sinut pukenut, etkä tunne itseäsi hyväksi. Sinne meni viimeisetkin tunteet siitä, että olin hyvännäköinen ja haluttava, hyvästi oli sanottava myös hyvännäköisydelle.
"A Smile is the most beautiful thing that anyone could wear. " -Kristiina
keskiviikko 26. joulukuuta 2012
lauantai 22. joulukuuta 2012
Mikä niitä naruja vetelee
Se tunne, kun et enään ymmärrä tai tiedosta mikä on oikeassa elämässä oikeaa ja väärää, ja mikä normaalia ja siitä
poikkeavaa. Tiedät, ettei ole normaalia kun toinen käskyttää mihin saat mennä, minne et, mutta siitä huolimatta joku tai jokin on saanut sinut kuitenkin noudattamaan niitä, kuin ne olisivat lakeja.
Ei se oikeasti ole oikein, että joku ohjailee toisen ihmisen sanomisia, menemisiä, olemisia, käyttäytymistä, pukeutumista, asennetta. Ei toinen ihminen voi tai saakkaan ottaa toisesta niinsanottua valtaa, jolla ohjata, jotta itse olisi tyytyväinen. Mun mielestä jokaisella on oikeus omiin asioihin, mielipiteisiin, siihen omaan juttuunsa. Kuka haluaa riistää joltain oman persoonansa?
Miksi ihminen sitten "alistuu" tälläiseen? Mun mielestä siihen ei pitäisi olla selityksiä, niinkuin aikaisemmin sanoin, onhan se helppo avata ovi ja vaan lähteä pois. Mutta mitä sitten, kun mukana on jonkin sortin itsemurhalla uhkailua, säälillä pelaamista, ja moneen asiaan vetoomista?
Jätä siinä sitten joku kun se uhkaa tappavansa itsensä, en mä ainakaan omalle kontolle sellaista halua, enkä sellaista kellekkään toivo.
Eihän ihminen säälistäkään voi kenenkään kanssa olla, tai kiristämisen keinoilla. Tai seurustella pelon vuoksi. Niin minä tein hetken, kunnes tajusin taas vain rakastavani Herra Täydellistä, kaikki annetaan anteeksi rakkauden vuoksi. Olen miettinyt kuinka paljon ihmisen täytyy rakastaa että voi olla noin huonossa parisuhteessa ja voida henkisesti pahoin vähän väliä? Ilmeisesti aika paljon.
Aina kovien riitojen jälkeen, tuli seksi. Sovintoseksi, joka kävi anteeksipyyntönä, ja pyhitti kaiken. Ainakin hänen mielestä. Aina kun hän mokasi, asiat pyhitettiin näin, eikä asioista tarvinnut, eikä pitänytkään enään puhua. Kyllä, seksi oli taivaallista, ja kyllä, se pyhitti paljon, mutta ei niitä loukkaavia lauseita ja sanoja, ei niitä tuuppimisia tai itsemurha uhkailuja.
Herra Täysellinen tiesi, että mä annan periksi, kun hän vaihtaa itseensä pehmo puolen. Kusipäästä ääripäähän eli pehmeään, huomioivaan, rakastavaan, poikaystävään vaihtamalla, hän sai minut lämpeämään ja antamaan anteeksi helpommin, ja jäämään hänen luokseen. Tottakai riitoihin tarvitaan aina kaksi, ja tottakai minäkin epätäydellisyyksineen niitä aiheutin ja pahensin. Mä vaan en ollut se joka teki kärpäsestä härkäsen.
"Dont worry, Be happy"-Kristiina
poikkeavaa. Tiedät, ettei ole normaalia kun toinen käskyttää mihin saat mennä, minne et, mutta siitä huolimatta joku tai jokin on saanut sinut kuitenkin noudattamaan niitä, kuin ne olisivat lakeja.
Ei se oikeasti ole oikein, että joku ohjailee toisen ihmisen sanomisia, menemisiä, olemisia, käyttäytymistä, pukeutumista, asennetta. Ei toinen ihminen voi tai saakkaan ottaa toisesta niinsanottua valtaa, jolla ohjata, jotta itse olisi tyytyväinen. Mun mielestä jokaisella on oikeus omiin asioihin, mielipiteisiin, siihen omaan juttuunsa. Kuka haluaa riistää joltain oman persoonansa?
Miksi ihminen sitten "alistuu" tälläiseen? Mun mielestä siihen ei pitäisi olla selityksiä, niinkuin aikaisemmin sanoin, onhan se helppo avata ovi ja vaan lähteä pois. Mutta mitä sitten, kun mukana on jonkin sortin itsemurhalla uhkailua, säälillä pelaamista, ja moneen asiaan vetoomista?
Jätä siinä sitten joku kun se uhkaa tappavansa itsensä, en mä ainakaan omalle kontolle sellaista halua, enkä sellaista kellekkään toivo.
Eihän ihminen säälistäkään voi kenenkään kanssa olla, tai kiristämisen keinoilla. Tai seurustella pelon vuoksi. Niin minä tein hetken, kunnes tajusin taas vain rakastavani Herra Täydellistä, kaikki annetaan anteeksi rakkauden vuoksi. Olen miettinyt kuinka paljon ihmisen täytyy rakastaa että voi olla noin huonossa parisuhteessa ja voida henkisesti pahoin vähän väliä? Ilmeisesti aika paljon.
Aina kovien riitojen jälkeen, tuli seksi. Sovintoseksi, joka kävi anteeksipyyntönä, ja pyhitti kaiken. Ainakin hänen mielestä. Aina kun hän mokasi, asiat pyhitettiin näin, eikä asioista tarvinnut, eikä pitänytkään enään puhua. Kyllä, seksi oli taivaallista, ja kyllä, se pyhitti paljon, mutta ei niitä loukkaavia lauseita ja sanoja, ei niitä tuuppimisia tai itsemurha uhkailuja.
Herra Täysellinen tiesi, että mä annan periksi, kun hän vaihtaa itseensä pehmo puolen. Kusipäästä ääripäähän eli pehmeään, huomioivaan, rakastavaan, poikaystävään vaihtamalla, hän sai minut lämpeämään ja antamaan anteeksi helpommin, ja jäämään hänen luokseen. Tottakai riitoihin tarvitaan aina kaksi, ja tottakai minäkin epätäydellisyyksineen niitä aiheutin ja pahensin. Mä vaan en ollut se joka teki kärpäsestä härkäsen.
"Dont worry, Be happy"-Kristiina
perjantai 21. joulukuuta 2012
Tanssi tasajalkaa, tai älä tanssi ollenkaan
Kuka sinä olet? Tunnetko itse itsesi läpikotaisin? Mistä voit tuntea toisen?
Se on vaikeaa olla täysin riisuttu, haavoittuva, kuin ei olisi mitään menetettävää. Varsinkin toisen ihmisen edessä. Herra Täydellinen sai puhkastua multa mun kovan suojan, jonka läpi ei ollut koskaan kukaan päässyt. Suoja, joka esti mua haavoittumasta. Siinä mä olin. Sen vieressä, täysin avoin kaikelle, mitä se vaan voisi keksiä. Mua pelotti. Vaikka samaa aikaa jännitti.
Ei, jokapäiväinen elämä Herra Täydellisen kanssa ei ollut yhtä helvettiä. Ihmettelet ehkä, miksi jäin suhteeseen, vaikka hälytyskellot soivat päässäni jo aikaisemmin? Koska hän osasi pitää minut siinä. Hän tiesi juuri oikeat ajat, jolloin antaa palan taivasta, ja antaa itsestään kaiken, kun tilanne sitä vaati. Ja milloin hän antoi esimakua helvetistä, jos hänen narujen vetäminen ei mennytkään niin suunnitellusti.
Elämä tossuna, kyllä, se on helppoa. Elämä taas sätkynukkena, jonkin sortin huvina, on vaikeaa ja kamalaa. Olen kysynyt iteltä useasti, että miksi helvetissä mä vaan en ole lähtenyt tosta suhteesta menemään, miksi? Kristiina, oi miksi?
Helppohan se on sanoa, kuin tehdä. Lähde nyt sitten ovet paukkuen takaisin kotiisi kun itkuinen mies juoksee perässäsi, anelee polvillaan anteeksi, lupaa muuttua.
Kuka kestää itkuista miestä? Mun sydän särkyy välittömästi itkevästä miehestä. Polvilleen anelu hänen omasta tahdostaan oli mulle ikäänkuin osoitus siitä, että hän on todellakin tosissaan. Niin mä luulin. Useita kymmeniä kertoja.
En koskaan antanut itselleni anteeksi sitä hetkeä, kun olimme rajusti riidelleet, ja sen seurauksena, hän oli juuri koittanut tukehduttaa mua tyynyllä, ja hetki sen jälkeen, se juoksi taas mun perässä itkua vääntäen. Mulla oli pieni osa itsesuojeluvaistoa ja itsearvoa vielä tossa vaiheessa jäljellä, että mä vaan läimäytin poskelle, ja jätin sen itkemään kadulle. Mä en koskaan ole ollut niin kylmä. Mua pelotti mitä juuri oli tapahtunut, ja mitä voisi vielä tapahtua. Mua pelotti sekin, mihin suuntaan mä olin muuttunut, mihin paskaan mä olin ajautunut.
Missä kohtaa pala taivaasta oli muuttunut tälläiseksi elämäksi?Mitä minä tein väärin?
Kisses and hugs, Kristiina
Se on vaikeaa olla täysin riisuttu, haavoittuva, kuin ei olisi mitään menetettävää. Varsinkin toisen ihmisen edessä. Herra Täydellinen sai puhkastua multa mun kovan suojan, jonka läpi ei ollut koskaan kukaan päässyt. Suoja, joka esti mua haavoittumasta. Siinä mä olin. Sen vieressä, täysin avoin kaikelle, mitä se vaan voisi keksiä. Mua pelotti. Vaikka samaa aikaa jännitti.
Ei, jokapäiväinen elämä Herra Täydellisen kanssa ei ollut yhtä helvettiä. Ihmettelet ehkä, miksi jäin suhteeseen, vaikka hälytyskellot soivat päässäni jo aikaisemmin? Koska hän osasi pitää minut siinä. Hän tiesi juuri oikeat ajat, jolloin antaa palan taivasta, ja antaa itsestään kaiken, kun tilanne sitä vaati. Ja milloin hän antoi esimakua helvetistä, jos hänen narujen vetäminen ei mennytkään niin suunnitellusti.
Elämä tossuna, kyllä, se on helppoa. Elämä taas sätkynukkena, jonkin sortin huvina, on vaikeaa ja kamalaa. Olen kysynyt iteltä useasti, että miksi helvetissä mä vaan en ole lähtenyt tosta suhteesta menemään, miksi? Kristiina, oi miksi?
Helppohan se on sanoa, kuin tehdä. Lähde nyt sitten ovet paukkuen takaisin kotiisi kun itkuinen mies juoksee perässäsi, anelee polvillaan anteeksi, lupaa muuttua.
Kuka kestää itkuista miestä? Mun sydän särkyy välittömästi itkevästä miehestä. Polvilleen anelu hänen omasta tahdostaan oli mulle ikäänkuin osoitus siitä, että hän on todellakin tosissaan. Niin mä luulin. Useita kymmeniä kertoja.
En koskaan antanut itselleni anteeksi sitä hetkeä, kun olimme rajusti riidelleet, ja sen seurauksena, hän oli juuri koittanut tukehduttaa mua tyynyllä, ja hetki sen jälkeen, se juoksi taas mun perässä itkua vääntäen. Mulla oli pieni osa itsesuojeluvaistoa ja itsearvoa vielä tossa vaiheessa jäljellä, että mä vaan läimäytin poskelle, ja jätin sen itkemään kadulle. Mä en koskaan ole ollut niin kylmä. Mua pelotti mitä juuri oli tapahtunut, ja mitä voisi vielä tapahtua. Mua pelotti sekin, mihin suuntaan mä olin muuttunut, mihin paskaan mä olin ajautunut.
Missä kohtaa pala taivaasta oli muuttunut tälläiseksi elämäksi?Mitä minä tein väärin?
Kisses and hugs, Kristiina
Iso paha susi
Alkuhuuman ovat kaikki kokeneet ensirakkauden, kaikkien rakkauksien kanssa. Se on ihanaa, eikö? Suudellaan moottoripyörän selässä, perhosia ja kukkia maha täynnä, vaihdellaan intohimoisia katseita, mitä lämpimimpiä halauksia. Ilta lenkit jolloin keskustellaan asioista mitä muut eivät tiedä, pitkät puhelut iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Missä vaiheessa lammas riisuu pukunsa, ja näyttääkin olevansa todellisuudessa susi? Ei, sitä pukua ei riisuta. Tarinoiden välityksellä lammas on kaiken hyvyyden kuvastama, kun taas Iso paha susi on pahuuden kuvastama. Herra täydellinen siis ei koskaan alussa riisunut pukuaan, vaan se rupesi riisumaan mun.
Pikku hiljaa, varoittamatta, se nyppi päältäni villa tuppoja. Palasia luonteestani, arvoistani, ajatuksistani, elämäntyylistäni, kaikesta. Kaikki tämä ei tapahtunut päivässä. Paha tuli uskomattoman huomaamattomasti..
Jopa mun katsoessa peiliin, en keksinyt pienille ihmeellisille muutoksille muuta selitystä kuin mitä itse Herra täydellinen oli verukkeekseen keksinyt. Lämpimät puheet vaihtuivat karkeasti asteittain:
"Soitan sulle koko ajan vain koska rakastan sua, ja haluan tietää missä mun kulta menee."
"Ymmärrän ettet tahdo tehdä niin. Mutta tee se, jos rakastat minua."
"En hyväksy tuota, jos rakastat, ja tahdot olla kanssani, teet niinkuin mä sanon. Shh, eikä muttia tai tossa on ovi."
Se kaikki energia ja aika mitä Herra täydellinen käytti mm. mun etsimiseen, jatkuvaan yhteyden pitoon, näkemiseen, oli alussa ihanaa, koska kuka nyt ei haluaisi uuden rakkauden kanssa olla koko ajan? Mutta hälytyskelloni soi vähän jo silloin, kun rupesin saamaan huutoa kun en vastannut puhelimeeni, ollessani töissä, opiskelemassa, nukkumassa..
Itkin useasti koska en ymmärtänyt mistä on kyse. En voinut ymmärtää miten olin voinut saada suuttumaan Herra täydellisen, joka aina vain hymyili ja keskittyi minun hyvinvointiini, tarpeiden täyttämiseen. Maailman kaunein hymy, vaihtui vakavaan katseeseen ajan mittaan.
Muutoksen tuulet alkoivat muokkaamalla ensin persoonaani, viemällä itsetuntoa vähän sieltä sun täältä, ja tuolta vähän itsekuria, ja vähän otetaan myös tuolta kauniista terveestä itserakkaudestakin kaikki tänne vaan, ettei Kristiina tuntisi itseään hyväksi muualla kuin minun luonani. Joskus reilu vuoden päästä katselin peiliin ja katsoin syvälle myös. Peilistä ei heijastunut se Kristiina, joka nautti elämästä, eli unelmaa, rakasti itseään ja muita.
Se oli Suden ihan itse parturoima Lammas, jolla ei ollut enään kauniita villojaan jota esitellä, ja eikä ollut sitä hymyä joka oli kuin asuste. Hyvästi kaunis elämä, saan vain kuvitella, onko se ruoho tosissaan vihreämpää tuon vahvan aidan toisella puolen.
"Let it be, let it be." - Kristiina
Missä vaiheessa lammas riisuu pukunsa, ja näyttääkin olevansa todellisuudessa susi? Ei, sitä pukua ei riisuta. Tarinoiden välityksellä lammas on kaiken hyvyyden kuvastama, kun taas Iso paha susi on pahuuden kuvastama. Herra täydellinen siis ei koskaan alussa riisunut pukuaan, vaan se rupesi riisumaan mun.
Pikku hiljaa, varoittamatta, se nyppi päältäni villa tuppoja. Palasia luonteestani, arvoistani, ajatuksistani, elämäntyylistäni, kaikesta. Kaikki tämä ei tapahtunut päivässä. Paha tuli uskomattoman huomaamattomasti..
Jopa mun katsoessa peiliin, en keksinyt pienille ihmeellisille muutoksille muuta selitystä kuin mitä itse Herra täydellinen oli verukkeekseen keksinyt. Lämpimät puheet vaihtuivat karkeasti asteittain:
"Soitan sulle koko ajan vain koska rakastan sua, ja haluan tietää missä mun kulta menee."
"Ymmärrän ettet tahdo tehdä niin. Mutta tee se, jos rakastat minua."
"En hyväksy tuota, jos rakastat, ja tahdot olla kanssani, teet niinkuin mä sanon. Shh, eikä muttia tai tossa on ovi."
Se kaikki energia ja aika mitä Herra täydellinen käytti mm. mun etsimiseen, jatkuvaan yhteyden pitoon, näkemiseen, oli alussa ihanaa, koska kuka nyt ei haluaisi uuden rakkauden kanssa olla koko ajan? Mutta hälytyskelloni soi vähän jo silloin, kun rupesin saamaan huutoa kun en vastannut puhelimeeni, ollessani töissä, opiskelemassa, nukkumassa..
Itkin useasti koska en ymmärtänyt mistä on kyse. En voinut ymmärtää miten olin voinut saada suuttumaan Herra täydellisen, joka aina vain hymyili ja keskittyi minun hyvinvointiini, tarpeiden täyttämiseen. Maailman kaunein hymy, vaihtui vakavaan katseeseen ajan mittaan.
Muutoksen tuulet alkoivat muokkaamalla ensin persoonaani, viemällä itsetuntoa vähän sieltä sun täältä, ja tuolta vähän itsekuria, ja vähän otetaan myös tuolta kauniista terveestä itserakkaudestakin kaikki tänne vaan, ettei Kristiina tuntisi itseään hyväksi muualla kuin minun luonani. Joskus reilu vuoden päästä katselin peiliin ja katsoin syvälle myös. Peilistä ei heijastunut se Kristiina, joka nautti elämästä, eli unelmaa, rakasti itseään ja muita.
Se oli Suden ihan itse parturoima Lammas, jolla ei ollut enään kauniita villojaan jota esitellä, ja eikä ollut sitä hymyä joka oli kuin asuste. Hyvästi kaunis elämä, saan vain kuvitella, onko se ruoho tosissaan vihreämpää tuon vahvan aidan toisella puolen.
"Let it be, let it be." - Kristiina
Käärme paratiisissa
Lupasin seuraavaksi kertoa, miten kaikki alkoi. Näin jälkikäteen, kunpa olisin kerennyt käydä psykologian kurssit jo aikaisemmin, jotta olisin huomannut piirteet paljon aikaa sitten.
Herra täydellinen kulki kuin maailman valtias omassa pienessä kaupungissaan. Sen ego oli suuri, mutta se sai sen sopimaan itsellensä paremmin kuin hyvin. Sen valloittava nauru, hymy, tyylitaju, sosiaalisuus, ja se kuinka kaikki arvostivat häntä. En ennen ollut nähnyt miltä näyttää nuori mies sellaisella vallalla minkä valttina ei ollut raha, tai päihteet. Se sai kiinnostukseni taivaisiin.
Herra täydellinen oli kaikkea mitä nainen voi vain toivoa. Sellainen mies, mitä löytää vain ällön sokerisista romanttisista leffoista, ja kyllä, se upposi minuun täysin, vaikka mietin että se oli liian täydellistä ollakseen totta. Kukkia, kirjeitä, herrasmiehen tekoja, aina huolehtimassa onko kaikki hyvin, auttoi kun oli raskasta, oli tuki ja turva.
Hänen täydellisen pehmeät kasvot, hiukset aina täydellisesti, timanttiakin kauniimmat silmät, upea kroppa, vaatteet sävy sävyyn, ja partavesikin vei kielen mennessään.
Mietin, miksi juuri minä olisin hänen rakkaus? Minä, joka ei sopinut millään tavoin tähän kaavaan, elämään, tyyliin. Selvisihän se.. Hyvän valinnanhan se teki sieltä sadan muun paratiisin tarjoamasta antimesta. Tietyn tarkkailun ja tutustumisen jälkeen tuotti tulosta. Olin joukon kiltein, ystävällisin, antavaisin, ja myötäilevin persoona. Pakko myöntää, tarkka silmä.
Elin kuin unelmaa. Rakkautta joka paikassa, herra täydellisen elämä täytti mun rikkinäisen ja tieltä eksyneen elämän, ja näytti sille tarkoituksen. Tarkoituksen, jonka ei todellakaan pitänyt mennä, eikä loppua näin..
Live and let it live -Kristiina
Herra täydellinen kulki kuin maailman valtias omassa pienessä kaupungissaan. Sen ego oli suuri, mutta se sai sen sopimaan itsellensä paremmin kuin hyvin. Sen valloittava nauru, hymy, tyylitaju, sosiaalisuus, ja se kuinka kaikki arvostivat häntä. En ennen ollut nähnyt miltä näyttää nuori mies sellaisella vallalla minkä valttina ei ollut raha, tai päihteet. Se sai kiinnostukseni taivaisiin.
Herra täydellinen oli kaikkea mitä nainen voi vain toivoa. Sellainen mies, mitä löytää vain ällön sokerisista romanttisista leffoista, ja kyllä, se upposi minuun täysin, vaikka mietin että se oli liian täydellistä ollakseen totta. Kukkia, kirjeitä, herrasmiehen tekoja, aina huolehtimassa onko kaikki hyvin, auttoi kun oli raskasta, oli tuki ja turva.
Hänen täydellisen pehmeät kasvot, hiukset aina täydellisesti, timanttiakin kauniimmat silmät, upea kroppa, vaatteet sävy sävyyn, ja partavesikin vei kielen mennessään.
Mietin, miksi juuri minä olisin hänen rakkaus? Minä, joka ei sopinut millään tavoin tähän kaavaan, elämään, tyyliin. Selvisihän se.. Hyvän valinnanhan se teki sieltä sadan muun paratiisin tarjoamasta antimesta. Tietyn tarkkailun ja tutustumisen jälkeen tuotti tulosta. Olin joukon kiltein, ystävällisin, antavaisin, ja myötäilevin persoona. Pakko myöntää, tarkka silmä.
Elin kuin unelmaa. Rakkautta joka paikassa, herra täydellisen elämä täytti mun rikkinäisen ja tieltä eksyneen elämän, ja näytti sille tarkoituksen. Tarkoituksen, jonka ei todellakaan pitänyt mennä, eikä loppua näin..
Live and let it live -Kristiina
Salaisuudet julki
Moi!
Mä olen jonkin aikaa tässä miettinyt sitä, että aloittaisinko julkisen "päiväkirjan" pidon, ja avaisin salaisuuteni, hyvät ja kauheimmat kokemukseni niille, jotka tätä tahtovat lukea. Päätin ainakin että oman henkisen hyvinvoinnin kannalta, tämä vaikuttaa hyvältä päätökseltä. Täytyyhän sitä kokeilla tuleeko tästä sittenkin jotakin positiivista :-)
Eli olen päälle 20-vuotias nainen joka rakastui kerran maailman upeimpaan mieheen. Elin mahdottoman taivaallisessa suhteessa josta normaalisti voi vain toivoa, kunnes ajan myötä Herra täydellinen näytti todelliset karvansa, ja silloin näin mitä parisuhde voi pitää kamaluuksissaan sisällään. Oikeasti kuinka pahoin toista ihmistä voi piiskata henkisesti aivan loppuun. Sekä kuinka paljon alistava ja väheksyvä suhde voi muuttaa toisen elämän oikeasti niin totaalisesti, viedä nautinnon ja naurun mennessään. Kuin myisi sielun saatanalle.
Mutta, aloittaakko ihan aivan alusta, kuinka yksityiskohtaisesti uskallan kokemuksistani kertoa? En tahdo värittää asioita parempaan, enkä pahempaan suuntaan. Tahdon pitää itseni anonyyminä, ja niin myös kyseisen henkilön josta tulen kirjoittamaan, ja paljon. Nimet ovat fiktiota, esiinnyn nimellä Kristiina, ja tämä mies henkilö menkööt nimellä Herra Täydellinen.
Mietin alkua vielä, ja mietin miten muotoilla asiani. Omalla tavallani haen ehkä myös tämän blogin ylläpidolla jotain tukea niille jotka saattaa painia tämän saman asian kanssa, jos musta olisi mahdollisesti hyötyä tai vinkkejä muille, ainakin toivottavasti! Ps. olen aloittelija, enkä oikein hallitse vielä näitä muokkauksia, mutta ajan kanssa toivottavasti saan viihtyisäksi blogin ulkonäön ja tekstin parempaan suuntaan :-)
Olen pahoillani pitkästä alusta, toivottavasti ei silmää ruvennut nykimään ;-)
Sincerely yours, Kristiina.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)